ErkkiLaukkanen

Hyvät veljet kolmikannassa

Harva se päivä me kuulemme jotakin kolmikannasta: siellä on esimerkiksi sovittu, kinasteltu tai valvottu. Mutta kolmikannan sisäpiirin vallankäytöstä me tiedämme hyvin vähän, jos sitäkään.

Tämä pätee myös minuun. Vaikka toiminkin SAK:n ekonomistina lähes 30 vuoden ajan, en kyennyt koskaan samaistumaan niihin ihmisiin, jotka kolmikantaa pyörittivät. Minulle he näyttäytyivät omana omalakisena  säätynään, johon tällaisen kuolevaisen oli vaikea itseään verrata.

Mutta onneksi on näitä muistelmia. Tässä artikkelissa haluan kiittää Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) entistä työmarkkinajohtajaa Lasse Laatusta kirjastaan Kolmikannan kulisseissa (Art House Oy, 2017). Tätä pitemmälle kolmikannan sisäpiirin kuvauksessa on nähdäkseni vaikea mennä.

Mitä on kolmikanta?

Se on jotakin välttämätöntä. Se on sitä, miten valtiovalta sekä työntekijä- ja työnantajajärjestöt organisoivat keskinäisen vallankäyttönsä. Käsitteestä itsestään ei kuitenkaan voida johtaa toimintatapaa. Se määräytyy aina ajan, paikan ja tilanteen mukaan. Tästä taas seuraa, että pelikenttä on pelimiesten määriteltävissä.

Lasse Laatuselle kolmikanta on kulissi, jonka kabineteissa voi diilata melkein mitä vaan, jos neuvokkuutta ja mielikuvitusta riittää. Tulopoliittisiin sopimuksiin voidaan paketoida myös asioita, joilla ei ole mitään keskinäistä asiayhteyttä. Kuten esimerkiksi varallisuusveron poisto vuonna 2006.

Sopijat itse eivät ole tässä ongelmaa nähneet, eikä Laatunenkaan näe. Olennaista on sopimus, ei se miten siihen päästiin tai mitä siitä seurasi. Ja mitä vallankäytön läpinäkyvyyteen tulee, niin sitä me suomalaiset osaamme jo vaatia kaikilta muilta vallankäytön muodoilta, mutta emme kolmikannalta.

Laatusen sopimuskavalkadi on vaikuttava. Sopimuksia viideltä vuosikymmeneltä ja lähes kaikki napakymppejä. Jos jotakin on joskus mennyt pieleen, niin syynä siihen eivät ole sisäpiirin Taika-Jimit, vaan kateelliset, kyvyttömät ja munattomat ulkopuoliset. He eivät valokuvaan mahdu.

Otetaan pari esimerkkiä.

70-luvulla Laatusen vastuulle kuului työsuojelu. Laatunen kirjoittaa erään ”työläistarkastajan” lähettämästä postista, joka sisälsi nivaskan kommenttia odottavia työsuojeluongelmia. Niitä ei tullut. Laatunen runttasi lukematta koko nivaskan roskakoriin. Ja näin sekin sisältöongelma tuli ratkaistuksi.

No, tuliko todella. Sitä me emme annetuin tiedoin voi päätellä. Sekä työläistarkastaja, että hänen asiansa jätetään tarkoituksella anonyymiksi. Ainoa asia, joka kuvauksesta käy ilmi on se, että kolmikannassa käsiteltäväksi tulevat vain ne asiat, joita osapuolet haluavat käsitellä.

Vuonna 2013 palkansaajat sopivat – tai luulivat sopineensa – kolmesta lisäkoulutuspäivästä. Työnantajien tulkinta oli toinen. Sovittelijaksi valittiin Laatunen, joka ratkaisi asian lailla koulutuksen korvaamisesta. Se meni läpi eduskunnassa läpi lähes kritiikittä.

No, lisääntyikö aikuiskoulutus. Ei, vaan väheni, kuten tilastot selkeästi kertovat. Syynä odotuksista poikkeaviin tuloksiin oli se, ettei sovittelijalle ollut mitään käsitystä koulutuksen kysynnän ja tarjonnan osatekijöistä. Kuten ei myöskään yritysten sisäisten työmarkkinoiden toiminnasta.

Mutta näin upotettiin tämäkin kansallinen menestystekijä.

Viime vuosina on aika ajoin kysytty, pitäisikö valmistelupohjaa laajentaa. Yksi verrokki tässä keskustelussa on se komitealaitos, joka meillä oli vielä 1980-luvulla. Laatusen kanta tähän asiaan on selvä ei: laajat komiteat ovat hitaita ja tehottomia verrattuna siihen, mitä sisäpiiri voi kabineteissa sopia.

Tästä asiasta voi olla myös toista mieltä. Kabinettisopiminen – ja sitä tukeva valmistelu – on opportunistista ja altistaa poliittiselle korruptiolle. Se rajoittuu vain asioihin, joista sopijaosapuolet itse hyötyvät. Eikä mikään estä sopijaosapuolia pelaamasta kaksilla korteilla.

Siten sillä, miten sopimuksia julkisuudessa perustellaan, ei tarvitse olla kovinkaan paljon tekemistä sen kanssa, mitä sopimuksista todellisuudessa seuraa. Sopimisen perusteeksi voidaan aina ilmoittaa esimerkiksi ihmisten välisten erojen pienentäminen, vaikka todellisuudessa erot vain kasvavat.

Onko muistelmia ilman hybristä?

Hybriksellä tarkoitetaan ylimielisyyttä, uhmamieltä ja suuruudenhulluutta. Nämä kriteerit Laatunen täyttää hyvin, mutta maltilla. Jossakin vaiheessa tarinaa hän muistaa kiittää myös niitä, jotka olivat väärässä. Myös heidän ansiotaan on se, että Laatunen lopulta pääsi kuittaamaan taas yhden sopimuksen lisää.

Jos joku tai jokin ei kuvioon mahdu, niin ainahan sen voi jättää muistelmistaan pois. Jäljelle jää vain se, mitä meidän halutaan näkevän. Sopimisesta tulee lopulta itsestäänselvyys - korvike kaikelle sille, mitä aateliset sata vuotta sitten kutsuivat luonnolliseksi järjestykseksi.

Tätäkö todella haluamme?

 

www.erkkilaukkanen.fi

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän PetriLariSalo kuva
Petri Salo

Erittäin tervetullut tilannekuva katsaus. Kiitos siitä.

Suosittelen kolmikannan pimeimmän puolen vaikutuksista nauttineena; tuon Lasse Laatusen kirjan lukemista. Yhdessä Seppo Konttisen Lakien synty-kirjan kanssa.

Jolloin entistä useammalle alkaa täsmentymään iso kuva, jonka voinee nimetä sitten tasa-arvon nimissä "Sutki Siskot nelikannassa".

Tässä lakisääteisten vakuutusten ja sosiaaliturvan eli sosiaalivakuutusten piiriin liittyvää avointa pohdintaa:

1. Onkohan valta-asetelmissa tapahtunut tai tapahtumassa muutos? Aiemmin esimerkiksi tapaturma-ja ammattitautilain (STM114:00/2009) sekä vakuutusoikeuslain (OM/4/32/2006) lainvalmistelu sekä lakien todellinen hyväksyntä on ollut vain ja ainostaan työmarkkinajärjestöjen sekä vakuutusalan etujärjestöjen käsissä. Eli todellisuudessa kyseessä on ollut sosiaalivakuutuksissa nelikanta. Miljardien eurojen liiketoiminta-alueella.

2. Eikä tuossa vielä mitään. Miten voi olla mahdollista, että samat lakeja säätäneet osapuolet ja henkilöt käyttävät myös toimeenpano- ja tuomiovaltaa? Esimerkiksi kirjallisesti ja suljetusti toimivassa vakuutusoikeusjärjestelmässä? Samoin toimivaa vakuutuslääkärijärjestelmää unohtamatta.

3. Kenellähän mahtaa olla todellinen valta Suomessa näissä asioissa? Mihin sopimuksiin tai lainsäädäntöön perustuen?

Joten uskon, että ainakin noin 600 000 potentiaalista ja omakohtaista kokemusta ko. asioista omaavaa äänestäjää kiinnostaa kuulla, miksi näin on?

Toivon Lasse Laatusen ja Seppo Konttisen kirjoille laajaa lukijakuntaa, jonka pohjalta kolmikanta/nelikanta keskustelua on entistä helpompi käydä.

Joten toivottavasti saamme kuulla tästä Laukkasen Erkin esille nostamasta aiheesta lisää. Eri kanteilta tarkasteltuna. Pohjoismaisen oikeusvaltion periaatteita vertailussa unohtamatta.

Toimituksen poiminnat